Käväisinpäs tänään hakemassa ensi-iltaliput Uusikuu-elokuvaan, ensimmäisenä jonottamassa tiskillä ja hyvät paikat sain :D. Maksoi mukavasti, kun täytyi maksaa kaksi kaveriakin, onneksi toinen oli jo maksanut etukäteen lipun hinnan, ettei tullut minulle täydellinen konkurssi. Mutta aika hyvin, että aamulla lompakossa oli 40€ rahaa ja kun koulu loppui, niin oli 2,50, ellei jopa 3 euroa. Mutta sain todella ison, oikeasti, ISON julisteen, kun ostin liput :DD

Oli tänään keilausta liikunnassa. Oli erittäin hauskaa ja minä ja poikapuolinen kaverini mittelimme voitosta. Lopulta kävi niin, että poika voitti minut yhdellä pisteellä :D Kun odottelin äitiä hakemaan minua keilahallilta, vierelläni seisoskeli yksi luokkalaiseni poika. Hän ei ikinä ole 9 vuoden aikana jutellut minulle kaksistaan, kuin enintään pari lausetta ja kaikki kouluun littyviä tyyliin "Missä seuraava tunti on?". Nyt tuo poika sitten yhtäkkiä kysäisi kuin ohimennen, että aionko minä hankkia kevarikorttia. Hämmästyin vähän, mutta vastasin ystävällisesti ja pieni jutustelu siitä syntyi. Sitten tuli hiljaista ja kohta poika kysäisi taas jotakin ja nauroimme vähän myös. Minusta oikein mukavava poika, en olekaan ennen huomannut, että hän voisi olla niin mukava. Sitä teettää, kun ei tule jutelleeksi. Voisi joskus jopa hieman enemmän jutustella^^

Saatiin myös ensivuoden ainevalintalaput. Jotenkin kaksinkertaisesti enemmän valittavaa kuin viime vuonna. Noh, enintään saa valita 14 kurssia ja vähintään pitää ottaa 4. Tällä hetkellä näyttää siltä, että olen ottamassa 11 valinnaista kurssia ja jättämässä yhden pakollisen. Kieliet, biologia, terveystieto, fysiikka ja kemia eivät 90% varmuudella päädy valintoihini. Musiikki, kuvaamataito, lyhyt matematiikka, äidinkieli, uskonto, yhteiskuntaoppi, historia ja psykologia näyttävät niiltä, joista otan valinnaisia kursseja.

Uusi konekin on minulle hankittu. Tai vuosi tätä on käytetty, muttei meillä kotona, vaan työolosuhteissa. Ihanan nopeasti toimii ainakin vielä, kun en ole tunkenut tätä kaikkea mahdollista täyteen xD

Mutta kirjoittelen taas joskus.

-Oct